Suomessa kuolee vuosittain noin 60 000 ihmistä. Se tarkoittaa eksponentiaalisesti suurempaa määrää läheisiä, joita nämä kuolemat koskettavat. Kuolema ja suru ovat väistämätön osa elämää ja me kohtaamme sen jokainen eri tavalla. Surun kuvaston pitäisi olla yhtä moninaista ja sallivaa.
Suunnittelijana ja kuvittajana palaan näiden aiheiden ääreen kerta toisensa jälkeen. Herkän aiheen äärellä kuvittajan ja suunnittelijan rooli on entistä suurempi. Miten puhumme näistä aiheista? Millaista kuvastoa luomme? Annammeko tilaa moninaisuudelle vai typistyykö surun kuvaaminen kaavamaisiin auringonlaskuihin ja kuolemaan liittyvät lastenkirjat pois nukkuviin pupuvaareihin?
Suru ja kuolema ovat olleet läsnä myös omassa elämässäni hyvin vahvasti ja se on varmasti osasyy sille, miksi koen nämä asiat tärkeiksi. Haluan luoda uutta, modernia, sallivaa ja monimuotoista kuvastoa näiden asioiden ympärille sekä avata samalla tilaa myös suorapuheiselle keskustelulle aiheesta. Tabut ovat tabuja vain niin kauan kun vaikenemme niistä.
Kuoleva ei ole aina vanhus
Kun saattohoitoa tarjoavasta Terhokodista pyydettiin minua ottamaan valokuvia heidän verkkosivu-uudistuksensa tueksi, lupauduin hommaan heti. Tehtävä tuntui sekä haasteelliselta että tärkeältä.
Yhteisessä aloituspalaverissa kävi nopeasti ilmi, että olimme hyvin samoilla linjoilla siitä, että sairauteen ja etenkin kuolemaan liittyvä kuvasto kaipaa kipeästi päivitystä. Kallankukat, kynttilät ja ryppyiset kädet eivät yksinkertaisesti viesti riittävän moninaisesti niistä kokemuksista, joita kuolemaan liittyy.
Terhokodissa kuoleva ei esimerkiksi ole läheskään aina vanhus vaan kyseessä voi olla esimerkiksi kolmekymppinen pienen lapsen vanhempi. Lisäksi kuviin haluttiin tuoda raskauden ja surun lisäksi myös läheisyyttä ja välittämistä.
Kuoleman kohtaaminen on sanoinkuvaamattoman raskasta mutta sen keskellä voi olla myös paljon tärkeitä muita kohtaamisia. Läheisten kanssa, henkilökunnan kanssa. Terhokodista toivottiin, että kuvat välittäisivät myös sitä arkea, jota Terhokodissa eletään lakananvaihtoineen ja halauksineen.
Olen tutkinut kuolemaa ja surua valokuvan keinoin myös muutamia vuosia sitten pitämässäni I miss you every other day -näyttelyssä. Näyttelyn puolitoistametriset kapalevylle vedostetut teokset kertovat surumatkasta ja siitä miten monenlaisia tunteita se herättää.
Mukana ovat mm. teokset “Kolme päivää sen jälkeen” sekä “Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä”.
Tämä näyttely etsii uusia ulostuloja eli jos tiedät paikan, jossa tämän pitäisi ehdottomasti olla esillä, ota ihmeessä yhteyttä.
Tätä kirjaa ei kukaan toivo joululahjaksi ja juuri siksi se on pakko tehdä
Surun ja kuoleman teemoissa liikkuu myös oma hankkeeni Surunaama, jossa työstän surutyökirjaa lapsille ja aikuisille. Kirjan tarkoituksena on tarjota työkaluja ja tarttumapintaa sekä lapselle itselleen että aikuisen kanssa käsiteltäväksi.
Lastenkirjoissakin suru on usein hyvin perinteistä. On pupuvaari, joka nukkuu pois tai isovanhempi, joka kuolee. Omakohtainen kokemukseni on, että kaikilla se kuollut läheinen ei ole iäkäs eikä kuolema välttämättä odotettavissa. Haluan luoda kirjan, jossa surun moninaisuus on näkyvissä.
Myös surussa ja sen käsittelyssä on tärkeää antaa tilaa erilaisille suruille. Ei ole olemassa oikeanlaista tai vääränlaista surua vaan jokainen kokee juuri sellaista surua kuin kokee. Myös tavat käsitellä surua ovat moninaiset ja monimuotoiset eikä ole olemassa väärää tapaa surra. Tämä on Surunaama-hankkeen kantava ajatus ja toivon, että se välittyy myös lopputuloksesta.
Surunaama ei ole satukirja eikä pelkkä tietokirja. Se on useammalla tasolla kulkeva teos, joka antaa tilaa jokaisen henkilökohtaiselle tavalle käsitellä surua. Surunaama on työn alla ja se julkaistaan pian.
Jokainen kuollut lintu paperilla on yksi vähemmän sisuksissa
Kun kuolema vieraili toistamiseen todella lähellä, menin ensin aivan lukkoon. En pystynyt tekemään juuri mitään, selviydyin vain päivästä toiseen. Kun vihdoin aloin taas maalata, ulos alkoi tulla kuolleita lintuja.
I SEE DEAD BIRDS on meneillään oleva prosessi ja kuvituskokonaisuus, jonka linnuissa suru näkyy rosoina ja säröinä.
Kuvitusten ja valokuvien lisäksi olen kuoleman äärellä myös romaanikäsikirjoituksen muodossa. Niin kauan kun aikaa on kertoo surusta, linnuista ja suklaarusinoista ja se julkaistaan toivottavasti lähivuosina.
🖤
Jos etsit kuvittajaa suru- tai kuolema-aiheisiin lehtijuttuihin tai artikkeleihin, kannen tekijää suruaiheiselle kirjalle, kuolemaan liittyvää graafista suunnittelua, visuaalisen ilmeen uudistusta surujärjestölle tai muuta visuaalista materiaalia tai kirjoittajaa näihin aiheisiin liittyen, olethan yhteydessä. Tulen mielelläni myös puhumaan näistä aiheista tilaisuuteesi. Tehdään yhdessä tilaa moninaisemmalle surulle.
Surun ja kuoleman kuvituksia
Suomessa kuolee vuosittain noin 60 000 ihmistä. Se tarkoittaa eksponentiaalisesti suurempaa määrää läheisiä, joita nämä kuolemat koskettavat. Kuolema ja suru ovat väistämätön osa elämää ja me kohtaamme sen jokainen eri tavalla. Surun kuvaston pitäisi olla yhtä moninaista ja sallivaa.
Suunnittelijana ja kuvittajana palaan näiden aiheiden ääreen kerta toisensa jälkeen. Herkän aiheen äärellä kuvittajan ja suunnittelijan rooli on entistä suurempi. Miten puhumme näistä aiheista? Millaista kuvastoa luomme? Annammeko tilaa moninaisuudelle vai typistyykö surun kuvaaminen kaavamaisiin auringonlaskuihin ja kuolemaan liittyvät lastenkirjat pois nukkuviin pupuvaareihin?
Suru ja kuolema ovat olleet läsnä myös omassa elämässäni hyvin vahvasti ja se on varmasti osasyy sille, miksi koen nämä asiat tärkeiksi. Haluan luoda uutta, modernia, sallivaa ja monimuotoista kuvastoa näiden asioiden ympärille sekä avata samalla tilaa myös suorapuheiselle keskustelulle aiheesta. Tabut ovat tabuja vain niin kauan kun vaikenemme niistä.
Kuoleva ei ole aina vanhus
Kun saattohoitoa tarjoavasta Terhokodista pyydettiin minua ottamaan valokuvia heidän verkkosivu-uudistuksensa tueksi, lupauduin hommaan heti. Tehtävä tuntui sekä haasteelliselta että tärkeältä.
Yhteisessä aloituspalaverissa kävi nopeasti ilmi, että olimme hyvin samoilla linjoilla siitä, että sairauteen ja etenkin kuolemaan liittyvä kuvasto kaipaa kipeästi päivitystä. Kallankukat, kynttilät ja ryppyiset kädet eivät yksinkertaisesti viesti riittävän moninaisesti niistä kokemuksista, joita kuolemaan liittyy.
Terhokodissa kuoleva ei esimerkiksi ole läheskään aina vanhus vaan kyseessä voi olla esimerkiksi kolmekymppinen pienen lapsen vanhempi. Lisäksi kuviin haluttiin tuoda raskauden ja surun lisäksi myös läheisyyttä ja välittämistä.
Kuoleman kohtaaminen on sanoinkuvaamattoman raskasta mutta sen keskellä voi olla myös paljon tärkeitä muita kohtaamisia. Läheisten kanssa, henkilökunnan kanssa. Terhokodista toivottiin, että kuvat välittäisivät myös sitä arkea, jota Terhokodissa eletään lakananvaihtoineen ja halauksineen.
Katso lisää Terhokodille otettuja valokuvia täältä.
Valokuvia surusta
Olen tutkinut kuolemaa ja surua valokuvan keinoin myös muutamia vuosia sitten pitämässäni I miss you every other day -näyttelyssä. Näyttelyn puolitoistametriset kapalevylle vedostetut teokset kertovat surumatkasta ja siitä miten monenlaisia tunteita se herättää.
Mukana ovat mm. teokset “Kolme päivää sen jälkeen” sekä “Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä”.
Tämä näyttely etsii uusia ulostuloja eli jos tiedät paikan, jossa tämän pitäisi ehdottomasti olla esillä, ota ihmeessä yhteyttä.
Katso lisää näyttelyn valokuvia täältä.
Tätä kirjaa ei kukaan toivo joululahjaksi ja juuri siksi se on pakko tehdä
Surun ja kuoleman teemoissa liikkuu myös oma hankkeeni Surunaama, jossa työstän surutyökirjaa lapsille ja aikuisille. Kirjan tarkoituksena on tarjota työkaluja ja tarttumapintaa sekä lapselle itselleen että aikuisen kanssa käsiteltäväksi.
Lastenkirjoissakin suru on usein hyvin perinteistä. On pupuvaari, joka nukkuu pois tai isovanhempi, joka kuolee. Omakohtainen kokemukseni on, että kaikilla se kuollut läheinen ei ole iäkäs eikä kuolema välttämättä odotettavissa. Haluan luoda kirjan, jossa surun moninaisuus on näkyvissä.
Myös surussa ja sen käsittelyssä on tärkeää antaa tilaa erilaisille suruille. Ei ole olemassa oikeanlaista tai vääränlaista surua vaan jokainen kokee juuri sellaista surua kuin kokee. Myös tavat käsitellä surua ovat moninaiset ja monimuotoiset eikä ole olemassa väärää tapaa surra. Tämä on Surunaama-hankkeen kantava ajatus ja toivon, että se välittyy myös lopputuloksesta.
Surunaama ei ole satukirja eikä pelkkä tietokirja. Se on useammalla tasolla kulkeva teos, joka antaa tilaa jokaisen henkilökohtaiselle tavalle käsitellä surua. Surunaama on työn alla ja se julkaistaan pian.
Surunaamasta lisää täällä.
Jokainen kuollut lintu paperilla on yksi vähemmän sisuksissa
Kun kuolema vieraili toistamiseen todella lähellä, menin ensin aivan lukkoon. En pystynyt tekemään juuri mitään, selviydyin vain päivästä toiseen. Kun vihdoin aloin taas maalata, ulos alkoi tulla kuolleita lintuja.
I SEE DEAD BIRDS on meneillään oleva prosessi ja kuvituskokonaisuus, jonka linnuissa suru näkyy rosoina ja säröinä.
Katso lisää tästä kuvituskokonaisuudesta täältä.
Niin kauan kun aikaa on
Kuvitusten ja valokuvien lisäksi olen kuoleman äärellä myös romaanikäsikirjoituksen muodossa. Niin kauan kun aikaa on kertoo surusta, linnuista ja suklaarusinoista ja se julkaistaan toivottavasti lähivuosina.
🖤
Jos etsit kuvittajaa suru- tai kuolema-aiheisiin lehtijuttuihin tai artikkeleihin, kannen tekijää suruaiheiselle kirjalle, kuolemaan liittyvää graafista suunnittelua, visuaalisen ilmeen uudistusta surujärjestölle tai muuta visuaalista materiaalia tai kirjoittajaa näihin aiheisiin liittyen, olethan yhteydessä. Tulen mielelläni myös puhumaan näistä aiheista tilaisuuteesi. Tehdään yhdessä tilaa moninaisemmalle surulle.